Naaranlahti Pétanque Grand Prix MMXXII

Petankkia, kulttuuria ja suuria tunteita Naaranlahden keskuskentällä

Sade on pukeutumiskysymys. Kuva: Sami Kero

Lauantaina 30.7.2022 oli taas aika kokoontua Naaranlahden petankkivuoden päätapahtumaan eli 13. kertaa järjestettyyn NPGP-turnaukseen. Tänä vuonna Suomen suvi ei ehkä näyttänyt kauneimpia kasvojaan, mutta lähes koko päivän jatkuva sade piti ainakin ilman happipitoisuuden korkealla, mikä tietenkin sopi suureen urheilujuhlaan. Sateinen ilma ei juurikaan vaikuttanut rokottavan kisaosallistujia ja ainakin paikallaolijoilla näytti hymyä ja naurua riittävän. Tunneskaalaan mahtui tietysti myös odotusta, jännitystä, pettymyksiä ja onnistumisen riemuja turnauksen edetessä.

Tulokset

Edellisvuoden mestarit eli Simpeleen Vesan ykkösjoukkue SimVe 1 vei turnausvoiton tänäkin vuona tappiottomalla suorituksella. Kakkossijalle ylsi Pääskylahden Vesan ykkösjoukkue ja pronssille NaPan oma Kiheriön Kurittajat. Turnauksessa oli tänä vuonna mukana 16 kovaa joukkuetta. Voittajatiimi vei mukanaan NaPan kiertopalkinnon lisäksi esimerkiksi useita alueen toimijoiden lahjakortteja ja Obutin kaiverretut vapaa-ajan petankkikuulat.

Koko kisan tuloksiin ja turnauskaavioon voit tutustua tarkemmin täällä: NPGP22 Turnauskaavio.

Tiukka finaalipeli päättyi hyvässä sovussa vastustajien onnitteluihin. Kuvassa etualalla kaksi turnauksen voittajajoukkueen kilpailijaa. Kuva: Sami Kero

Myös tarkkuusheittopisteellä kävi kova kuhina pitkin päivää. Tarkkuusheitossa kilpailija yrittää heittää noin kahdeksan metrin etäisyydeltä kolme kuulaa mahdollisimman lähelle heittoalueen snadia. Tänä vuonna tarkkuusheiton mestari oli Akseli Suominen 99,0 cm tuloksella. Akseli kuittasi tällä suorituksella itselleen 100 euron käteispalkinnon. Seuraavaksi tarkin heittokäsi löytyi näissä kisoissa Ruth Lähdeaho-Kerolta ja nimettömältä tähtisuorittajalta.

npgp22-tarkkuusheiton-top3

Teillä oli kunnon kansanjuhla. Ja sadekaan ei menoa haitannut. Kyllä on hienoa, kun jaksatte järjestää tapahtumia. 👍🕺💃🏻

Hymähtelee kisojen pitkäaikainen virallinen suojelija Pentti Miettinen

Kulttuuria

Kisapäivään mahtui rehdin urheiluhengen lisäksi myös niin ruumiin kuin hengenkin ravintoa. Lounastauolla Heimon Herkku tarjoili nälkäiselle urheilukansalle muikkusoppaa, makkaraa, lettuja ja virvokkeita samalla kun Ari Koskela ja Evie Kautonen laskettelivat ilmoille musiikin ilosanomaa.

Evie Kautonen ja Ari Koskinen Kuva: Sami Kero

Turnauksen päätyttyä ja illan viiletessä kokoonnuttiin vielä pohtimaan päivän kulkua kisojen iltamissa. Illan aikana kentällä kuultiin kylien maineikkaiden singer-songwritereiden Johannes Pitkäsen ja Antti Keron tuotoksia, minkä jälkeen siirryttiin vaihtuvien esiintyjien jamitteluosioon. Illan aikana tunnelmat vaihtelivat “Tuupovuara!” huudatusten, mosh pittien ja tunnelmallisten balladien välillä ja kesäillan tunnelmasta nautittiin pitkälle seuraavan vuorokauden puolelle.

Kisojen kuvagalleriasta voit palautella vielä mieleen kisapäivän tunnelmia.

Ensi vuonna kokoonnutaan NPGP:n parissa lauantaina 29.07.2023!

Naaranlahden Pallo ry kiittää tukijoitaan: aktiiviset talkoolaiset, Ruutitynnyri, Heimon Herkku, Matkailutila Naaranlahti, Salme Molarius, Johannes Pitkänen & Antti Kero, Ari Koskela & Evie Kautonen, Timo Neuvonen, Teijonmaa Oy, Punkaharju Resort, Cafe Rantakivi, Itä-Savo, Taidekartano Johanna Oras, Hotelli Punkaharju, Museoravintola Lusto, Puruveden Savukala, K-Market Kruunu, Lehmus Roastery, Pullaposki, Rautapasit, Marjoniemen Taimitarha, Juhani Virnes ja Savonlinnan kaupunki.